Varmuuskopiointi

– äärimmäisen tärkeä muistaa, mutta harmillisen helppo unohtaa

Selviytymisvaistollemme on luontaista siirtää ajatukset pois tulevaisuuden uhkakuvista ja keskittyä elämään hetkessä. Haluamme vaalia illuusiota, että juuri minä olen turvassa epäonnisilta tapahtumilta. Monella elämän osa-alueella tämä vaistonvarainen ajattelu onkin meille hyödyksi, mutta kun puhutaan yritykselle arvokkaan tiedon säilymisestä, olisi erityisen tärkeää tiedostaa turvallisuuden tunteeseen tuudittautumisen riskit. Varmuuskopioinnin tärkeyteen havahdutaan valitettavan usein vasta kun se on jo liian myöhäistä.

Miksi tietojen varmuuskopiointi on tärkeää?

  • Varmuuskopioimattomat tiedostot ja sen myötä yritykselle arvokas data voi kadota peruuttamattomasti erilaisten haittaohjelmien toimesta.
  • Myös käyttäjien tekemät virheet, laiterikot ja onnettomuudet aiheuttavat tilanteita, joissa vain ajantasaisesti toimiva varmuuskopiointi voi pelastaa hävinneet tiedostot.
  • Varmuuskopioinnilla voidaan huolehtia yritykselle oleellisen, jo vanhentuneen tiedon säilyttämisestä myöhemmin ilmaantuvaa tarvetta varten.

Tiedostot ovat alttiina tietoturvahyökkäyksille, käyttäjien tekemille virheille ja onnettomuuksille

Erilaisten villisti verkossa leviävien haittaohjelmien uhka kohdistuu kaikenkokoisten yritysten tietopääomaan. Esimerkiksi kiristyshaittaohjelman lukitessa yrityksen laitekannan kaikki varmuuskopioimaton tieto on suurella todennäköisyydellä lopullisesti menetetty. Asiakasrekisterin tai tuotesuunnitteludokumentaation tuhoutuminen voi seisauttaa yrityksen toiminnan pitkäksi aikaa tai jopa lakkauttaa sen kokonaan. Parhaimmatkaan virustorjuntaohjelmistot eivät 100-prosenttisesti kykene tunnistamaan jatkuvasti muotoaan muuttavia haittaohjelmia, ja kiristyshaittaohjelman sattuessa kohdalle vain kattava ja ajantasainen varmuuskopiointi pelastaa yrityksen suurilta vahingoilta.

Käyttäjien tekemät virheet näyttelevät isoa roolia yrityksien tietojen menetyksissä. Varmuuskopioiden puuttuessa vahingossa poistettujen tiedostojen palauttaminen ei onnistu, ja pieni inhimillinen erehdys voikin pahimmillaan aiheuttaa laajamittaista tuhoa. Myös laitteiden rikkoontumiset, palvelukatkokset, varkaudet ja tulipalo saattavat hävittää yrityksen liiketoiminnan kannalta kriittistä dataa, ja siksi onkin tärkeää, että tiedostojen varmuuskopiointi on kunnossa yllättävien ja vaikeasti ennakoitavien tilanteiden varalta.

Hajonneelta kiintolevyltä voi olla hankala palauttaa varmuuskopiot

Iso osa yrityksien tietojen jakamisesta ja tallentamisesta tapahtuu nykyään pilvessä. Pilvipalveluiden käyttäminen mielletään usein virheellisesti varmuuskopioinniksi, mutta on hyvä pitää mielessä, että tietojen tallettaminen pilveen lisää haittaohjelmien leviämisen riskiä eikä poista varmuuskopioinnin tarvetta.

Varmuuskopiointi on osa toimivaa tietoturvaa ja yksi digitaalisen maailman tärkeimmistä asioista

Turvallisin ja vaivattomin tapa huolehtia yritykselle arvokkaan datan säilymisestä on ostaa varmuuskopiointipalvelu luotettavalta ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Automaattisesti ja säännöllisesti tapahtuva varmistus kopioi ja tallettaa tiedostot turvalliseen sijaintiin, josta niiden palautus ja käyttöönotto vahingon sattuessa onnistuu pikaisesti. Tämä mielenrauhaa tarjoava ratkaisu maksaa itsensä takaisin automaattisen varmuuskopioinnin säästäessä työtunteja ja ehkäisemällä tietojen katoamistilanteessa suurten taloudellisten tappioiden syntymistä.

Isoweli Backup – pilvipohjainen varmuuskopiointipalvelumme hoitaa varmuuskopioinnin puolestasi. Varmuuskopioitava tieto sijaitsee suojatussa keskuksessa, joka soveltuu arkaluontoisen tiedon tallentamiseen. Tietojen palauttaminen on nopeaa ja turvallista. 
Palvelusta voit valita omiin tarpeisiisi soveltuvan palvelupaketin.

Varmuuskopiointi perinteiselle kiintolevylle

Varmuuskopioinnin merkitystä voi luonnehtia oivallisesti tutulla sananlaskulla: Parempi vara kuin vahinko!


Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Jätä yhteystietosi oheisella lomakkeella ja olemme teihin pian yhteydessä. Voit olla myös puhelimitse yhteydessä myyntiimme. 

Isoweli yritysmyynti

044 7626 026
myynti@isoweli.fi
Pakollinen
Pakollinen
Pakollinen
Pakollinen
Kiitos viestistäsi! Olemme teihin pian yhteydessä.